Tähän alkuun taas nämä ainaiset höpinät: Osassa kesti taas aivan liian kauan verrattuna siihen, että se on lyhyempi kuin aiemmat osat. Tässä osassa on kuitenkin enemmän tapahtumia kuin yleensä, joten ehkä se korvaa jotakin :) Kuvien ottaminen tähän osaan oli jotenkin erityisen vaikeaa, joten se ehkä näkyy niiden laadusta, mutta sitten osaan...

***

Aurinko oli jo noussut, kun Asko katsoi vakavana ja epäuskoisena vierasta, jonka Aleksanteri oli päästänyt sisään. Hän ei voinut uskoa, että joutuisi vielä monen vuoden jälkeen näkemään kyseisen naisen.

Manta istui viereisellä sohvalla aluksi hiljaa. Nainen oli jo harmaantunut ja vanhentunut. Manta pohti hetken miten aloittaisi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Lopulta hän päätti mennä vain suoraan asiaan.

"Asko... Anna anteeksi kaikki tekoni. Vaati paljon tulla pyytämään anteeksi näin pitkän ajan jälkeen, mutta lopulta en voinut kuin todeta olleeni täysi typerys", Manta selitti hermostuneena.

Asko mietti hetken vastaustaan, mutta päätyi lopulta ainoaan rehelliseen vastaukseen.

"En voi antaa sinulle anteeksi. En vielä. Vaikka onkin kulunut aikaa ja olet varmasti miettinyt tekojasi, en voi antaa anteeksi", Asko lopulta sanoi rauhallisesti.

"Etkö tosiaan voi antaa minulle anteeksi? Lupaan, etten enää ikinä tee mitään samanlaista ja voin yrittää korvata kaiken aiheuttamani pahan", Manta sanoi ja hymyili.

"En vain pysty antamaan anteeksi. Muistan liian elävästi kaikki tekosi ja kaikista eniten minua säälittää Amalian kohtalo", Asko muistutti Mantaa tämän toisesta tyttärestä.

"Mutta... Amalialla on varmasti hyvä olla. Enkä minä tarkoittanut mitään pahaa sillä. Sinun täytyy antaa anteeksi koska... koska...", Manta yritti.

"Koska mitä? Ei ole mitään tarpeeksi pätevää syytä sille, että antaisin sinulle anteeksi. Ymmärtäisit varmasti, jos olisit minun asemassani", Asko vastasi tiukasti.

"Koska rakastan sinua vielä edelleen", Manta huudahti ja syöksyi suutelemaan Askoa.

"Oletko tosissasi?", Asko kysyi huvittuneena päästyään irti suudelmasta.

"Tietysti olen. En vain voi elää ilman sinua", Manta vastasi pois kääntyneenä.

"Rakkauteni sinua kohtaan kuoli jo kauan sitten. En voi antaa anteeksi, enkä varsinkaan voi enää rakastaa sinua", Asko sanoi.

"Ehkä minun on sitten parempi lähteä...", Manta suorastaan kuiskasi.

Manta ryntäsi nopeasti pois entisen miehensä luota itku kurkussa, eikä voinut uskoa Askon sanoja. Heillähän oli ollut täydellinen avioliitto, jossa molemmat olivat olleet tyytyväisiä. Ei rakkaus noin vain voi kuolla. Ei! Se ei voinut olla totta. Ei vain voinut.

Aleksanteri tuli isänsä luo hetki Mantan lähdön jälkeen hieman kysyvän näköisenä.

"Mitä asiaa Mantalla oli?", Aleksanteri kysyi.

"Pyyteli vain anteeksi. En kuitenkaan voi antaa hänelle koskaan anteeksi", Asko kertoi.

"No, onneksi häntä tuskin enää täällä näkyy", Aleksanteri sanoi.

"Niinpä kai. Suosittelen kuitenkin olemaan varovainen, koska se nainen voi tehdä ihan mitä vain suuttuneena", Asko varoitteli, "Kannattaisi varmaan kertoa Ellallekin Mantasta, jotta hänkin osaa varoa sitä naista".

Aleksanteri menikin heti lastenhuoneeseen, jossa tiesi Ellan olevan. Mies silitti ensin kolmannen tyttärensä päätä hieman, ennen kuin kääntyi vaimonsa puoleen.

"Kuka se nainen oikein oli?", Ella kysyi uteliaana.

"Siitä minun pitikin puhua. Suosittelen pysymään kaukana hänestä. Hän on isän ex-vaimo, eikä hän todellakaan ole mistään kilteimmästä päästä", Aleksanteri kertoi.

"Onko hän vaarallinen?", Ella kysyi hämmästyneenä.

"Niinkin voisi sanoa ja epäilen, että tulemme vielä kuulemaan hänestä", Aleksanteri sanoi totisena.

***

Vielä samana iltana vietettiin Stellan ja Ingan tuplasynttäreitä. Asko oli hieman omissa maailmoissaan, mutta Ella jaksoi iloita tytärtensä kanssa.

Ingasta kasvoikin suloinen tyttö, joka olikin huomattavasti erinäköinen kuin muut siskoksista.

Stella olikin innoissaan synttäreistään ja viettikin loppu illan kuunnellen isänsä soittoa, muistaen hurrata joka kolmas sekunti. Stella toivoi, että hänestäkin tulisi joku päivä yhtä taitava soittaja kuin isästään. Isä saisi luvan aloittaa opettamisen heti huomenna.

***

 

Ella oli ollut peittelemässä Ingaa ja oli itsekin menossa juuri nukkumaan, kun hän huomasi järkytyksekseen liekkejä.

"Mitä! Miten täällä voi palaa?", Ella hätääntyi ja lähti herättelemään tyttöjä alakerrasta huutaen samalla varoituksen Aleksanterille toivoen tämän kuulevan.

Myös alakerrassa liekit lipoivat seiniä ja vähäiset huonekalutkin olivat tulessa. Ella kauhistui entisestään ja kiiruhti herättämään tytöt.

Ei mennyt kaukaakaan, kun puolet talosta oli tulessa, eikä varmasti kestäisi kauaa kuin koko talo palaisi tuhkaksi.

Ella oli kiiruhtanut Darjan ja Stellan kanssa pihalle ja Askokin oli jo liittynyt seuraan odottelemaan Aleksanteria ja Ingaa. Tytöt katsoivat vielä hieman unenpöpperöisinä palavaa taloa, eivätkä oikein ymmärtäneet panikoida.

 

Ella odotti huolissaan ja kärsimättömänä Aleksanteria, mutta miestä ei alkanut näkyä. Pienoinen paniikki alkoi jo ottaa valtaa, kun Ella näkin miehensä tulevan Inga sylissä pihalle.

Ella syöksyi halaamaan Aleksanteria onnellisena ja helpottuneena.

"Mikä sinulla kesti? Olin niin huolissani, että jotain olisi tapahtunut", Ella kysyi hymyillen.

"Pari kattopalkkia oli ehtinyt sortua ennen kuin pääsin ulos asti ja se hieman hidasti", Aleksanteri vastasi ja suuteli Ellaa hellästi.

"Taivaan kiitos, että olette molemmat kunnossa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos jotain olisi sattunut", Ella kuiskasi.

"Taivaasta puheen ollen... Et varmaan halua nukkua taivasalla, joten meidän täytyy löytää joku paikka yöksi", Aleksanteri huomautti.

"Niinhän meidän täytyisi. Odotetaan kuitenkin ensin palomiehiä. Saavat luvan sammuttaa tuon kamalan tulipalon", Ella virnisti.

***

Muutaman tunnin päästä, kun palo oli saatu sammutettua ja perhe sai luvan lähteä paikalta, he päätyivät pienelle alueella, joka oli täynnä asuntovaunuja. Oli alkanut sataa, eikä asuntovaunujen vuokraaja vaikuttanut kovin iloiselta vaan tiuski jatkuvasti.

"Siitähän valitsette, kunhan ette asumaan jää. Tämä on kuule kallista bisnestä, joten muistattekin sitten maksaa koko summan pennilleen", vuokraaja äksyili.

"Kyllä, kyllä. Älä siitä huolehdi", Aleksanteri vakuutteli kiukkuiselle miehelle.

Samoihin aikoihin Ella kantoi Ingaa heidän väliaikaiseen asuinpaikkaansa ja yritti löytää tytölle jonkun nukkumapaikan. Inga alkoi olla väsynyt ja kiukkuinen.

Suuremmasta makuuhuoneesta löytyi pieni kori, joka sai tässä tapauksessa toimia kehtona. Ei Ella tyttöä koriin mielellään olisi jättänyt, mutta muutakaan ei tähän hätään löytynyt.

Myös Darja ja Stella kömpivät sängyille, mutta eivät suonkaan nukkumaan.

"Oli aika jännää, eikö?", Stella kysyi siskoltaan.

"Joo! Mitähän kaverit huomenna koulussa sanoo, kun kerrotaan mitä tapahtu?", Darja mietti.

"Ne tulee varmaan ihan hirveen kateellisiksi", Stella vastasi naurahtaen.

"Varmasti", Darja totesi.

Aleksanterikin oli viimein päässyt sisälle ja istui nyt Ellan vieressä nuhjuisella sohvalla.

"Onko kaikki hyvin?", Aleksanteri kysyi.

"Hyvin? Miten mikään voi olla hyvin, jos talomme on juuri palanut maan tasalle?", Ella vastasi kysymyksellä.

"No ei kai mitenkään. Mutta olemme kaikki elossa ja ihan terveitä, eikö edes se ole hyvä asia?", Aleksanteri sanoi ja veti Ellan kainaloonsa.

"No onhan se. Harmittaa vain, kun kaikki tavaramme paloivat. Voi ei, jopa äitisi kaunis hääpuku paloi tuhkaksi!", Ella hätääntyi.

"No sehän oli vain mekko. Mitäs jos mentäisi vain nukkumaan ja pohditaan tätä lisää aamulla. Onhan meillä vielä muutama tunti aikaa nukkua", Aleksanteri ehdotti ja Ella hymyili myöntymisen merkiksi.

***

Juu... On vähän lyhyt ja todella tapahtuma rikas osa, mutta välillä näin. Seuraavaa osaa olen jo hieman kuvaillut ja yritän saada siitä hieman pidemmän. Sitten vain kommentteja!