Okei eli uusi osa jälleen. Osa on kirjoitettu Susannan näkökulmasta, koska hän jotenkin sopii kertomaan tätä, joten lukemaan...

***

Rakas päiväkirja... Kaikki alkoi, kun Isä lähti. Löysin äidin monena aamuna sen jälkeen, istumasta huoneen lattialla. Luulen, että hän oli siinä aina koko yön.. ja usein päivänkin. Häntä tuskin näkyi muualla. Ja joka öinen itku... se tuntui todella pahalta. En halua enään ikinä joutua kokemaan mitään niin kamalaa, kuin kuunnella oman äitinsä itkua koko yö, osaamatta auttaa... Mutta asiaan:

Istuskelin yleensä myöhään illalla sohvalla, lukien löytämääni kirjaa. Se taisi olla jonkun päiväkirja... En kylläkään saanut käsialasta paljoakaan selvää, mutta kirjan kirjoittajalla oli varmasti ollut ankea lapsuus ja vaikeuksia isänsä kanssa. Nukkumaan mennessäni, vein kirjan piiloon huoneeseeni ja hain sen taas seuraavana iltana.

Ihme kyllä, eräänä päivänä, kun tulin koulusta, löysin äidin maalaustelineen luota. Mitä hän maalaustelineen oli löytänyt, sitä en tiennyt, mutta oudolta hän vaikutti. Tervehdin häntä hieman epäröiden, mutta hän ei vastannut. Hymyili vain oudon rauhallisesti.

XXXX

 

Ja niin se päivä viimein koitti, kun joku naapurin juoruilevista mummoista oli saanut tietoonsa, ettei äiti huolehtinut meistä. Sossu-tädit tulivat hakemaan minut ja Aleksanterin, eikä äiti edes huomannut mitään. Hän vain oli huoneessaan, vaikka yritin huutaa hänet paikalle. Ihmeellisintä oli se, että Aleksanteri hymyili, eikä edes halunnut jäädä.

 

XXXX

 

Meidät jätettiin pienen talon edustalle ja käskettiin mennä sisälle. Ihmettelin miksi meitä ei esitelty tuleville "vanhemmillemme", mutta päätin olla välittämättä.

Niinpä menin koputtamaan oveen. Odotin hetken, kunnes joku tuli avaamaan.

Oven avasi isä! En ollut nähnyt isää moneen vuoteen ja nyt hänen luonaan asuminen, tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta, kuin äidin luona asuminen.

"Susanna, mitä ihmettä sinä täällä teet? Ja mitä ihmettä, oletko alkanut meikkaamaan?", Isä kysyi.

"Kerron vähän myöhemmin", vastasin ja huusin Aleksanterinkin paikalle.

"Aleksanteri, oletpas sinä kasvanut. Muistatko minut vielä?", Isä siirtyi Aleksanterin puoleen.

"Olenhan minä kasvanut, mutta.... kuka ihme sinä olet?", Aleksanteri sanoi hieman ujosti.

"Etkö tosiaan muista minua? Olen isäsi", Isä selitti.

"Miksi et sitten asunut meillä, niinkuin kaikkien kavereideni isät?", Aleksanteri kysyi.

"Selitän sen myöhemmin, sitten kun olet vähän vanhempi", Isä sanoi ja oli menossa sisälle.

Hän näytti meille nukkumapaikkamme.

Ihmettelin miten hänellä oli kaksi sänkyä, vaikkei hän tiennyt tulostamme. Isä vaihtoi nopeasti lakanat sänkyihin ja menimme Aleksanterin kanssa lueskelemaan sängyillemme. Minä en kylläkään lukenut, vaan kirjoitin päiväkirjaani. Se oli ainoa asia minkä sain pelastettua ennen lähtöämme. Yritin ottaa myös löytämäni päiväkirjan mukaan, mutten ehtinyt.

Aleksanteri kyllästyi lukemiseen nopeasti ja jäi vain istuskelemaan sängylleen. Koko talossa ei ollut mitään tekemistä, eikä edes kunnon huoneita.

Isä teki illalla todella hyvää ruokaa. En muista milloin viimeksi olisin syönyt kunnon ruokaa.

"Susanna...?", Isä aloitti.

"Niin isä?", Kysyin.

"Haluaisitko kertoa miksi tulitte tänne ilmoittamatta?", Isä kysyi.

"No... Oikeastaan lähtösi jälkeen, äiti masentui, eikä huolehtinut meistä juuri ollenkaan. Nyt sitten naapurin mummot kuulivat asiasta ja soittivat sossu-tädeille ja ne tulivat hakemaan meidät. Sossu-tädit jättivät meidät talosi eteen ja käskivät mennä ovelle koputtamaan ja loput tiedätkin.", Selitin koko tarinan lyhennettynä.

"Selvä. Saatte toki asua täällä niin pitkään kuin haluatte, mutta viihtyisittekö paremmin äitinne luona?", Isä kysyi.

" Ei, ei, ei! En halua sinne takaisin. Onhan minulla ikävä, mutten halua taas huolehtia koko aikaa Aleksanterista" Sanoin heti vastaan.

"Okei, okei, en pakota teitä takasin, mutta täällä on aika ahdasta kolmelle. Ja kertoisitko nyt, oletko alkanut meikkaamaan?", Isä kysyi.

 

" Kokeilin äidin meikkejä vähän ennen sossu-tätien tuloa. Olen aina halunnut kokeilla meikkaamista, mutta äiti kielsi", Selitin.

"Selvä, mutta kunhan et mitään sotamaalausta ala käyttämään", Isä sanoi ja jatkoi syömistä.

Yritin syödä vielä hieman, mutta jostakin syystä, minulla ei ollut enää nälkä. Ehkä se johtui koti-ikävästä tai jostakin muusta. Aleksanteri oli mennyt jo nukkumaan, ehkä minunkin olisi pitänyt jo olla nukkumassa.

"Minulla ei ole enää nälkä. Taidan mennä nukkumaan", Sanoi ja nousin pöydästä.

"Hyvää yötä, Susanna", Isä sanoin ja vastasin hänelle jotakin.

En minä oikeasti nukkumaan mennyt, pyörin vain sängyssä siihen asti, kunnes kuulin isänkin tulevan nukkumaan.

Sänkyjä ei ollut kuin kaksi, joten isä nukkui tuolilla. Kun hän oli varmasti nukahtanut, nousin sängystä, puin vaatteet päälle ja menin ulos.

Talon vieressä oli puu ja muutama pieni puska. Kannoin puun alle muutamia kynttilöitä ja istuin kynttilöiden keskelle. Pian alkoi sataa, mutta puun alla pysyin kuivana. Mietiskelin kaikkea tapahtunutta.

Ensin isä muutti pois ja äiti masentui. Jouduin huolehtimaan Aleksanterista, eli minun oli pakko aikuistua nopeasti. Lopulta meidä siirrettin isän huostaan. Välissä oli tapahtunut myös paljon sellaista, jota en mieluusti muistellut. Taisin jopa nukahtaa hetkeksi puun alle. Sadetta oli vain ihana katsella kynttilän valossa.

Aleksanteri ilmeisesti heräsi jossain vaiheessa yöllä ja herätti isän.

"Isä... Missä Susanna on? Hän ei ole sängyssään", Aleksanteri kysyi.

"Mitä? Eikö Susanna ole nukkumassa? Meidän täytyy etsiä hänet. Ulkonahan sataa ja kohta voi alkaa ukkostamaan", Isä hätääntyi herättyään.

Isä löysikin minut pihalta.

"Susanna! Tule sisälle", Isä huusi ja säikähdin. En kuitenkaan vastannut mitään, vaan jäin istumaan puun alle.

"Kulta... Onko joku hätänä? Mikä sinulla on?", Isä kysyi minulta.

"On... Vaan... Tai siis...", En saanut sanottua mitään järkevää vaan purskahdin itkuun.

"Susanna... Tulisit nyt sisälle. Täällä sataa ja voisimme jutella sisällä ihan rauhassa. Aleksanterikin ihmettelee missä olet", Isä sanoi.

"No Susanna, tuletko?", Isä kysyi ja jäi odottamaan vastausta.

"No... Tulen kohta. Haluan olla vielä hetken yksin", Vastasin ja pian isäkin lähti.

Vietin paljon aikaa puun luona. Siitä oli tullut minulle turvallinen paikka, koska sain olla rauhassa. Halusin vain äidin ja isän takaisin yhteen ja että he elävät onnellisina toistensa kanssa.

Vielä parin vuoden jälkeenkin vietin paljon aikaa pihalla kynttilöiden valossa. Syntymäpäiväni oliva ja menivät. En jaksanut juhlia paljoakaan, koska äiti ei ollut paikalla. Silti minulla oli tunne siitä, että äiti vielä palaa...

 

***

Siinä se nyt sitten oli. Eli jos joku ei tajunnut tai jos se ei kunnolla selviä tekstistä, niin tuo oli tavallaan Susannan päiväkirjaa. Ja pyydän anteeksi, kun kesti taas kauan. Peli-intoni tällä perheellä oli aika matalalla ja Susanna piti kasvattaa teiniksi. Mutta kommentteja saa ja pitääkin jättää.