No niin... Sain idean tähän osaan, joten päätin toteuttaa sen saman tien. Osa on lyhyt, mutta tavallaan tärkeä osa juonta, joten yrittäkää kestää. (En ole tyytyväinen osaan. Se on jotenkin tönkkö) Nyt lukemaan...

***

 

Melánja halasi Askoa pitkään... Miten hyvältä tuntuikaan saada taas hieman rakkauta joltakin.

"Voi Mel, tiedät ettei tämä ole mahdollista. Näin ei vain voi käydä", Asko sanoi hiljaa ja silitteli Melánjan kättä.

"Tiedän, mutten tahdo uskoa sitä", Mel sanoi myöskin hiljaa.

"Minä niin rakastan sinua..."

Melánja säpsähti hereille kuvitelmistaan.

"Eikä... Mielikuvitukseni on liian vilkas. Asko on mennyttä, eikä tule takaisin", Mel sanoi yksikseen. Tai, no... Yksikseen. Mel hieroi hieman kasvanutta vatsaansa, muttei tahtonut ajatella sitä sen enempää.

Mel oli muuttanut pienempään taloon lasten lähdettyä. Mitäpä hän suuressa talossa yksinään tekisi. Vain pari kuukautta myöhemmin, Mel sai tietää olevansa raskaana, tietenkin Askolle.

Melánja tunsi pienen potkun kättään vasten ja hymähti hieman. Pitkästä aikaa pieni hymy käväisi Melin kasvoilla...

Raskaus eteni nopeasti. Mel oli kiinnostunut puutarhan hoidosta ja ryhtyi kasvattamaan tomaatteja. Mel yritti hoitaa kasveja aina vain kun jaksoi, mutta raskaus vei yllättävän paljon voimia.

Mel oli niin innostunut kasvien hoidosta, että päätti alkaa kasvissyöjäksi.

Tällä kertaa, juuri saatuaan salaatin valmiiksi, Mel alkoi voida pahoin.

Vauva päätti syntyä jo nyt.

"Ei, ei, ei, ei, ei vielä! Sinun pitäisi syntyä vasta parin kuukauden päästä, ei vielä", Mel huusi ja itki samaan aikaan.

Ja niinhän siinä kävi, että Mel sai keskenmenon.

"Ei, ei, ei! Ei näin voi käydä...", Mel itki.

Mel meni pienen kehdon luo, jossa vauvan olisi ollut tarkoitus nukkua. Tyhjän kehdo näkeminen vain pahensi Melin oloa ja niinpä itku vain yltyi. Mel kävi itkiessään hakemassa pienen kynttilän kehdon ylä puolelle palamaan.

"Lepää rauhassa... Pikku Ada"

Ensin Mel itki monta tuntia putkeen, mutta lopulta hän vain kaatui sohvalle makaamaan. Itku oli nyt itketty. Kyyneleet olivat jo kuivaneet, mutta silti teki mieli itkeä vielä lisää. Juuri nyt, Mel olisi jopa halunnut kuolla.

Mel ei pysynyt enää kauaa hereillä, vaan nukahti pian. Silloin tällöin hieman nyyhkyttäen Mel nukkui muutaman tunnin.

Hieman ennen auringon nousua, Mel heräsi ja jäi vain istumaan sohvalle surullisen näköisenä.

 

Ei hän kauaa jaksanut samassa asennossa istua, vaan meni mököttämään toiselle sohvalle.

"Mitä minä tein väärin..."

"Olenko minä tosiaan niin huono äiti, ettei minulle voi edes harkita antavansa lasta?"

"Olenko tosiaan niin huono..."

***

 

Okei, eli sain sen valmiiksi. En ole kovin tyytyväinen tähän osaan, mutta eiköhän tuo mene. Seuraava osa kertookin taas lasten ja Askon elämästä. Ja tuosta keskenmenosta vielä pikkaisen... En alunperin suunnitellut sitä, mutta se nyt vain sattui tulemaan, enkä jaksanut poistua tallentamatta, joten annoin sen sitten tulla. Siitä sai mukavasti ispistä juoneen. Mutta nyt niitä kommenteja kiitos...