Eli viime osasta onkin nyt jo aikaa, mutta kiirettä on ollut, joten aikaa ei ole jäänyt. Tässä tämä nyt olisi, joten lukemaan...

***

 

Vuodet kuluivat ja pian Asko löysi uuden rakkaan. Hän ja Manta olivat tavanneet eräässä pienessä kahvilassa ja rakastuneet heti nähtyään toisensa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen Manta muutti Askon luo.

Ja kuten odotettavissa oli, Asko päätti kosia Mantaa eräänä iltana.

"Manta, haluaisitko elää loppu elämäsi kanssani ja tulla vaimokseni?", Asko kysyi toiveikkaasti.

"Voi herttinen! Asko rakas, tietenkin haluan! Tulen vaimoksesi!", Manta kiljaisi nopeasti ja hämmästeli sormusta.

"Mutta oletko tosissasi? Ettei tämä ole vain jotain pilaa? Ja mitä Susanna ja Aleksanterikin sanovat?", Manta kysyi vielä ennen sormuksen ottamista.

"Tietenkin olen tosissani. Ja älä sinä lapsista huolehdi, kyllä he ymmärtävät", Asko sanoi ja pujotti sormuksen naisen sormeen.

"Oi Asko... Olet ihana... Miten olenkaan löytänyt näin ihanan miehen...", Manta sanoi itkien.

"Manta rakas, älähän nyt itke", Asko sanoi ja halasi Mantaa pitkään.

"Hei voitteks te pitää vähän pienempää ääntä, kun jotkut yrittää nukkua täällä!!!", kuului yläkerrasta Susannan kiukkuinen ääni.

"No, pitäisiköhän meidän mennä juhlistamaan kihlaustamme makuuhuoneen puolelle?", Asko kysyi.

"Mennään vaan", Manta vastasi flirttaillen samalla.

"Mutta yksi asia vielä ennen kuin menemme", Manta sanoi nopeasti.

"No, kerro vaan", Asko vastasi.

"Sitä vaan, että tuo Susanna on ollut aika kuriton. Aina kun olet töissä ja hän tulee koulusta, hän tiuskii minulle ja lähtee yleensä kaupungille vaikka kiellän. Voisitko tehdä asialle jotain", Manta selitti.

"Todellako? Vaikea uskoa Susannasta, mutta kaipa minun on sinua uskottava. Puhun hänelle heti huomenna. Nyt hän on hieman kärttyinen, ellet kuullut", Asko sanoi ja naurahti lopuksi.

"Selvä, käyhän se. Mutta yritetään olla pitämättä hirveää meteliä, että lapset saavat nukkua", Manta sanoi ja lähti kävelemään yläkertaan.

***

Aamulla Asko kutsui Susannan aamiaiselle ja päätti jutella tämän kaupungilla juoksentelusta.

"Susanna, tämä ei voi jatkua näin. Sinun täytyy yrittää hyväksyä Manta ja kuunnella häntä", Asko aloitti.

"Miksi? Ei hän ole äitini, joten miksi kuuntelisin? Ja mitä pahaa mä nyt muka oon tehnyt?", Susanna kysyi.

"Hän ei ole äitisi, mutta voit silti pitää häntä äitinäsi. Hänhän on nyt äitipuolesi. Ja Manta sanoi, että olen juoksennellut kaupungilla ilman hänen lupaansa", Asko vastasi.

"Mitä ihmettä sä oikeen selität? En mä missään kaupungilla oo ollu varmaan kahteen viikkoon", Susanna vastasi.

"Manta sanoi että olet ja uskon ennemmin häntä, kuin jotakin teini-tyttöä", Asko sanoi.

"Uskotko sä siis enemmän jotain kahvilasta löytynyttä hupakkoa, kun omaa tytärtäs?", Susanna varmisti.

"Susanna, tiedät että rakastan Mantaa", Asko vastasi.

"Usko jo! Mä en todellakaan oo ollu missää pitkään aikaan!", Susanna huusi.

"Susanna! Älä huuda minulle. Ja jos Manta sanoo sinun olleen jossain, olet varmasti ollut", Asko sanoi.

"Et ole tosissasi! Uskot mielummin sitä kamalaa ämmää, kuin omaa tytärtäsi!", Susanna huusi taas.

"Älä puhu tuohon sävyyn tulevasta vaimostani!", Asko komensi ja nyt Susannakin vasta huomasi sormuksen isänsä vasemmassa nimettömässä.

"Vai niin... Päätitte sitten mennä kihloihin... No, onnea sitten vaan...", Susanna sanoi sarkastisesti ja nousi pöydästä.

"Kuuleppas Susanna... Yritä käyttäytyä...", Asko sanoi.

"Anna olla! Mä en jaksa tätä enää. Mä lähen nyt kouluun, joten saat viettää aikaa sen rakkaan Mantas kanssa", Susanna keskeytti ja lähti vaihtamaan vaatteet.

"Susanna odota...", Asko pyysi, mutta Susanna oli jo mennyt. 

Pian oli Askonkin aika lähteä töihin, joten asia saataisiin selvitettyä vasta illalla.

***

Manta jäi yksin kotiin, koska hänellä ei ollut työpaikkaa.

"Tämä paikka on kamalassa kunnossa. Kynttilöitä ei pitäisi jättää ulos ja nuo pensaat ovat hirveät", Manta puheli itsekseen ja päätti siistiä paikan. Manta heitti kynttilät roskiin ja repi pensaat juurineen irti.

Lopuksi Manta asetti vielä kaupasta löytyneet penkit puun juurelle.

"Susannakin varmasti pitää tästä, siivosinhan minä hänen jälkensä. Täytyykin pitää pieni puhuttelu omien jälkiensä siivoamisesta", Manta mietiskeli.

Mutta kuten arvata saattoi, Susanna ei riemastunut asiasta.

"Miks ihmeessä sä teit sen? Miksi? Se oli mulle tosi tärkee paikka ja sä menit tuhoomaan sen! Sitä paitsi ne kynttilät oli mun oikean äidin antamat! Ne oli ainoo muisto siitä!", Susanna raivosi.

"Rauhoitu nyt herranen aika. Ei pari kynttilää voi maailmaa kaataa. Äläkä huuda , tiedät että isäsi on kieltänyt huutamasta sisällä. Ja jos ne kynttilät oli tärkeitä, miksi ne olivat pihalla?", Manta vastasi.

"No sehän ei kuulu sulle! Mä vihaan sua!", Susanna jatkoi raivoamistaan.

"Susanna! Älä huuda. Etkä sinä minua vihaa, olet vain hieman hämmentynyt...", Manta yritti rauhoitella.

"Vai muka hämmentynyt! Olen raivoissani, ellet huomaa. Sä vaan tuhoot mulle tärkeimmän paikan ja sanot vaan, et mä oon hämmentyny! Ja mä ihan tosissani vihaan sua! Kuulitko, VIHAAN!", Susanna huusi.

Manta siirtyi hieman kauemmas ja purskahti itkuun.

"Susanna... Älä jaksa huutaa... Rauhoitu ja jutellaan sitten...", Manta sopersi itkunsa seasta.

"Ja, että mitä?! Munko pitäis rauhottua?! Sun pitäis opetella huolehtimaan omista asioistas!", Susanna jatkoi raivoamistaan.

"Kuuleppas nuori neiti! Mene huoneeseesi miettimään sanojasi ja anna minun olla", Manta kivahti.

"Mitä?", Susanna sanoi hämmentyneenä vastustuksesta.

"Kuulit kyllä! Huoneeseesi! En jaksa kuunnella tuollaista huutoa!", Manta toisti.

" Mut...", Susanna yritti sanoa, mutta Manta keskeytti.

"Ei muttia, mene huoneeseesi", Manta sanoi painokkaasti.

"Luuletko sä ihan oikeesti, et mä jotenkin tottelisin sua?", Susanna sanoi ivallisesti ja oli huitasevinaan Mantaa.

"Kyllä tottelet! Odotappas kun isäsi kuulee", Manta uhkasi.

"Isäkö? Siitä vaan, ei paljo kiinnosta", Susanna vastasi naurahtaen.

"Susanna, Olet loppun ikääsi arestissa!", Manta yritti vielä uhkailla.

"Luulet vaan. Ei tällasessa paikassa voi asua, varsinkaan tollasen ämmän kanssa. Mä lähen ja turha odottaa, etä mä palaan. Selitäppä se isälle. Ja muuten, mä en käytä enää nimeä Susanna", Susanna sanoi.

"Mikähän nimi neidille sitten kelpaisi? Vai aiotko kertoa sitä tällaiselle 'ämmälle' kuten sanot", Manta alkoi suuttua entistä enemmän.

"Ei kuulu sulle! Mut jos haluut tosiaan tietää, nii käytä nimeä Suski, niinkun muutkin tekee", Susanna sanoi ja lähti kävelemään rivakoin askelin ovelle.

"Tule takaisin sieltä! Et voi lähteä. Olet alaikäinen", Manta yritti taivutella Susannaa jäämään.

"Okei, mä jään. Mut vaan illaks, et saan sanottuu Aleksanterille heipat ja kerrottuu isälle pari asiaa", Susanna sanoi ilkeästi hymyillen.

***

Illalla Susanna jutteli veljensä kanssa.

"Et kai sä ihan oikeesti minnekkään lähde?", Aleksanteri kysyi.

"Kyl lähen, mut en varmaan kauaks aikaa. Yks mun kavereist sano, et voisin mennä sinne", Susanna selitti.

"Mut Susanna...", Aleksanteri sanoi.

"Kuule Alex, sano mielummin Suski", Susanna sanoi.

"En. Sä oot Susanna ja sillä selvä", Aleksanteri sanoi jämäkästi ja Susanna myöntyi hieman.

"Missäköhän isä on? Eiks sen olis pitäny jo tulla? Alkaa Mantakin olla jo ihan huolesta sekaisin, vaikka mitä se mua kiinnostaa mitä Manta ajattelee", Susanna sanoi.

"Ei kai Manta jää tänne? Mä en tykkää siitä. Se yrittää esittää äitiä", Aleksanteri sanoi.

"Kyl se jää... Kyl se jää...", Susanna sanoi ja lähti lampsimaan ovelle.

Pihalla Susanna sanoi vielä 'heippa' veljelleen ja lähti sateessa kävelemään kaverinsa luo.

"Susanna! Kai sä tuut viel takas?", Aleksanteri huusi sateen yli, mutta ei saanut vastausta. Nähdessään siskonsa loittonevat askelet, pikku poika purskahti itkuun, miettien, näkisikö tätä enää koskaan...

***

Sitten surulliseen loppuun, hieman kevennystä. Eli aluksi hieman pohjaa talosta, jota saatiin laajennettua.

Alakerta onkin varmaan jo aika tuttu, joten en laita siitä nyt kuvaa ( ja koska en löydä mistään kuvaa jonka otin siitä)

Eli varmaan tunnistatte Suskin ja Aleksanterin huoneet. Tuossa vasemmalla on sitten Askon ja Mantan sänky. Kuvan oton jälkeen lisäsin siihen vielä hieman verhoa, ettei olisi ihan paljas.

 

Sitten kuvia siitä, kun ihana Suskimme näki Askon ja Mantan tekemässä tiedätte kyllä mitä... Ei tainnut olla ilo silmälle. Onneksi Aleksanteri sentään nukkui, ettei saanut traumoja.

***

Joten tällaista tällä kertaa. Kommentteja toivon tietenkin ja pahoittelen, että osassa kesti. (Tiedän että joissain kuvissa näkyy katto typerästi)